Etusivu |  Yhteystiedot |  Haku |  Palaute |  Sivukartta
 

Virolahden Bunkkerimuseo



Mika Honkalinna

Virolahden Bunkkerimuseo on vuonna 1980 perustettu sotahistoriallinen museo. Museon perusnäyttely kertoo vuosina 1940–41 ja 1944 tapahtuneesta itäisen maarajan linnoittamisesta Virolahdella. Museo on osa sodanaikaista puolustusasemaa, joka ulottuu Suomenlahdelta Sallaan ja kenttälinnoitettuna aina Jäämerelle asti. Puolustusasemaa voidaan syystä kutsua Suomen suurimmaksi rakennuskohteeksi, koska siellä työskenteli sotilashenkilökunnan lisäksi enimmillään 35 000 siviilirakentajaa ja 2 000 lottaa.

Kesäkuussa 2015 avautunut uusi perusnäyttely tuo Salpalinjan kävijälle elämyksenä kaikille aisteille. Näyttelytiloissa pääsee kulkemaan pätkän hämyistä yhdyshautaa ja kurkistamaan tervantuoksuisen puukorsun sisälle. Näyttelyn kuvamateriaali kuljettaa läpi Salpalinjan rakentamisen erilaisten työvaiheiden ja nostaa esille rakentajia erilaisissa töissään. Puolustuslinjan erilaiset osat, kuten erilaiset haudat, esteet ja korsut on esitelty kattavasti näyttelyssä.

Museon sijainti

Bunkkerimuseoalue sijaitsee Virolahdella E18-tien (VT 7) varrella, Haminasta noin 20 kilometriä Virojoen suuntaan.

Käyntiosoite: Vaalimaantie 1318, 49960 Ala-Pihlaja
Kartta

Aukioloajat

Bunkkerimuseoalue ja kahvila ovat avoinna
1.6.–31.8. joka päivä klo 10–18
Muina aikoina ryhmille (vähintään 10 henkeä) tilauksesta, p. 040 7107 340 tai vaihde 05 749 12


Pääsymaksut

6 €   Aikuiset
3 €   Lapset (7-15), Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet
12 € Perhelippu ( 2 aikuista ja alle 16-v. lapset)

Bunkkerimuseon kahvilassa on tarjolla paikallisista antimista tehtyjä herkkuja ja suussa sulavia leivonnaisia. Ryhmille kahvila tarjoaa tilauksesta virolahtelaisia ruokaherkkuja. Lipunmyynti tapahtuu museoshopista, josta voi myös ostaa tuliaisia kotiinviemisiksi.

Museoshop ja lipunmyynti.


Tilojen vuokraaminen eri tilaisuuksiin

Yleisöpalvelutilassa n. 60 asiakaspaikkainen kahvilasali, erillinen kokoustila 12 henkilölle sekä kaunis ulkoterassi. Käytettävissä on AV-laitteet sekä moderni jakelukeittiö. Vuokrauksen yhteydessä on myös mahdollista varata opaspalvelu näyttelyyn tutustumista varten. Tila soveltuu myös esim. taidenäyttelyn järjestämiseen.

 

Moniulotteinen kokemus

Sota-ajan henkeen rakennetussa näyttelyparakissa esitetään myös Suomen Salpa – viimeinen este -multimediaa, joka johdattaa kävijät mm. alkuperäisen elokuvamateriaalin välityksellä sota-ajan tunnelmiin ja Salpalinjan rakentamisen taustalla oleviin syihin. Museon näyttelyt jatkuvat ulkomuseoalueelle, jossa kangasmaaston ja suoalueen lomaan sijoittuvia järeitä teräsbetonisia linnoituslaitteita yhdistää opastettu maastoreitti.

Museokahvila

Museon perustajina toimivat Virolahden kunta ja paikalliset veteraanijärjestöt, ja sitä hallinnoi Virolahden kunnanhallitus. Museota kehitetään yhteistyössä Miehikkälän Salpalinja-museon kanssa. Museo tekee yhteistyötä myös muiden perusteilla olevan valtakunnallisen Salpakeskuksen osatoimijoiden kanssa.


Yhteystiedot

Bunkkerimuseo ja kahvila
p. 040 7107 339 (asiakaspalvelu museon aukioloaikoinen kesä-elokuussa)
bunkkerimuseo(a)virolahti.fi

Museon toimisto
Käyntiosoite: Opintie 4, 49901 Virolahti
Postiosoite: Virolahden matkailutoimi, PL 14, 49901 Virolahti
p. 040 7107 340 tai vaihde 05 749 12
bunkkerimuseo(a)virolahti.fi

 

 

 
Virolahden kunta, Opintie 4, PL 14, 49901 Virolahti | puh. (05) 749 12, fax (05) 347 1867, info(at)virolahti.fi