Virolahden kunnan vähenevät lapsimäärät ja kuntatalouden kehitys vaativat kunnalta talouden sopeuttamistoimia. Merkittävimmät sopeuttamistoimet kohdistuvat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon keskittämiseen.
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 25.2.2025 § 9 kasvatuksen ja koulutuksen palveluverkkoselvityksen laatimisen ja nimesi selvitykseen työryhmän. Palveluverkkoselvitys ottaa kantaa missä ja miten kunnan lakisääteiset kasvatus- ja koulutuspalvelut tuotetaan.
Selvityksen rinnalla on laadittu kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma, jonka toteuttamiseen ovat osallistuneet lapset, oppilaat, alakoulujen henkilöstö sekä huoltajat.
Kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja menetelmistä.
Asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä ja antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.
Huomautukset on jätettävä 19.3.2025 klo 16 mennessä Virolahden kunnan kirjaamoon:
Virolahden kunta, kirjaamo, PL 14, 49901 Virolahti
Käyntiosoite: Virojoentie 7, 49900 Virolahti Sähköposti: kirjaamo@virolahti.fi
Otsikko: Palveluverkko