Valitse sivu

Yksityistieavustukset

Kunta päättää sen varoista yksitystien tien pitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta samoin kuin tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi (84 § Yksityistielaki).

Virolahden tekninen lautakunta myöntää yksityistieavustukset. Tekninen johtaja vastaa yksityistieasioista, avustusten maksatuksesta  ja katselmuksista.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 16.12.2024 vahvistanut vuoden 2025 talousarvion, jossa perusparannuksiin on vuodelle 2025 varattu 10.000 €. Kunnossapitoavustuksia ei myönnetä vuonna 2025.

Perusparannusavustusten hakuajasta tiedotetaan huhtikuun alussa.

Valtion myöntämät avustukset

Valtionavustuskelpoisille yksityisteille voidaan myöntää harkinnanvaraisesti valtionavustusta tienpitoon. Avustusta voi hakea tien tiekunta. Avustusta myönnetään ensisijaisesti rakentamiseksi luettavaan yksityisteiden parantamiseen. ELY-keskus arvioi hankkeen kiireellisyyden ja vaikuttavuuden. Avustuksesta päättää se toimivaltainen ELY-keskus, jonka alueella tie tai suurin osa siitä sijaitsee.

Lue lisää Yksityisteiden parantamisen avustuksista Ely-keskuksen sivuilta