Valitse sivu

Hyvä tietää varhaiskasvatuksen alkaessa

Suomen Vanhempainliiton ja Förbundet Hem och Skolan yhteistyössä laatima opas kertoo päiväkodin aloitukseen liittyvistä käytännön asioista, mutta lyhyesti myös lainsäädännöstä ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteista usealla eri kielellä. Vanhampainliiton opas: Päiväkoti alkaaa löytyy vanhempainliiton sivuilta.

Varhaiskasvatuksen alkaminen

Varhaiskasvatuksen aloittaminen on uusi tilanne niin lapselle kuin vanhemmillekin. Varhaiskasvatuksen aloittamiseen ja hoitopaikkaan tutustumiseen kannattaa varata aikaa, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman hyvin niin lapsen, perheen kuin hoitopaikankin kannalta. Samalla perheet ja henkilökunta oppivat tuntemaan toisensa. Varhaiskasvatuksen alettua voit rohkeasti kysyä lapsen päivän sujumisesta henkilökunnalta.

Varhaiskasvatusaikojen ilmoittaminen

Lapsen varhaiskasvatusaika ilmoitetaan kirjallisesti päiväkotiryhmään ensisijaisesti ryhmän sähköpostiin. Jos lapsen varhaiskasvatusaika pysyy samana, riittää, että ilmoittaa sen kerran kirjallisesti ryhmään. Seuratkaa kuitenkin kuukausittaista varhaiskasvatusaikaa. Laskekaa yhteen ilmoittamanne varhaiskasvatusaika.

Varhaiskasvatusajat tulee ilmoittaa AINA niin pitkälle kuin ne ovat tiedossa.

Jos ajat vaihtelevat, ilmoittakaa seuraavan viikon ajat viimeistään

  • Klamilan päiväkoti torstaina klo 8 mennessä seuraavan viikon sitä seuraavalle viikolle
  • Virojoen päiväkoti perjantaina klo 8 mennessä seuraavan viikon sitä seuraavalle viikolle

Vuorohoidossa olevien lasten vanhempien tulee ilmoittaa oma työaikansa lapsen varhaiskasvatusaikojen yhteydessä.

Vaatetus

Lapselle tulee olla vuodenajan ja sään mukaiset sisä- ja ulkovaateet. Mukaan on hyvä varata ainakin yksi varavaatekerta. Vanhemmat huolehtivat lastensa vaatehuollosta. Kuravaatteet voi esimerkiksi huuhdella iltapäivisin päiväkodin eteisessä ja ripustaa kuivumaan seuraavaa päivää varten. Aika ajoin kuravaatteiden puhtaus ja kunto kannattaa tarkistaa. Kaikki lasten vaatteet ja tavarat tulee nimikoida. Vanhemmat toimittavat varhaiskasvatukseen lapsen tarvimat vaipat ja tutit.

Unilelut

Lapsi voi halutessaan ottaa päiväkotiin mukaan unikaverin. Toivomme, että unikaveri voisi asua päiväkodilla ja pääsisi välillä kotiin pesulle. Unikaveriinkin on hyvä kirjoittaa lapsen nimi.

Ruokailut

Varhaiskasvatuksessa tarjotaan lapselle toimintapäivän aikana ateriat. Pyrimme tutustumaan erilaisiin ruokiin ja maistamaan kaikkea. Lapsen allergioista ja erityisruokavaliosta tulee ilmoittaa henkilökunnalle sekä toimittaa esim. neuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin lausunto lapsen erityisruokavaliosta varhaiskasvatusjohtajalle. Erityisruokavalio tilataan erillisellä lomakkeella. Ateriat valmistaa Kymijoen Ravintopalvelut. Ruokalistan löydätte Kymijoen ravintopalveluiden sivuilta.

Sairastuminen

Sairas ja toipilas lapsi hoidetaan kotona. Lapsen sairastamisesta tulee ilmoittaa varhaiskasvatus paikkaan. Lapsen sairastuessa kesken hoitopäivän ilmoitamme vanhemmille.

Lapsen hakeminen ja tuominen

Vanhemmat tuovat ja hakevat lapsensa varhaiskasvatuksesta. Varmista aina, että joku henkilökuntaan kuuluvasta tietää lapsen tulleen hoitoon tai lähteneen kotiin. Ilmoitathan päiväkotiin, mikäli joka muu hakee lapsenne.